lauantai 28. toukokuuta 2022

KAIVAUSTEN PÄÄTÖSPÄIVÄ

Viimeinen kaivauspäivä toteutettiin yhdessä kyläläisten kanssa. Saimme pienen, mutta sitäkin innokkaamman ryhmän aikuisia ja lapsia avuksemme. Päivälle oli luvattu runsaita sateita, mutta onneksemme sateet kiersivät työmaan!

Kaivoimme ja siivilöimme hiekkaa koeojan kulttuurikerroksen pohjaan saakka eli 40 cm:n syvyyteen. Työpäivän päätteeksi palautimme koeojaan sekä koekuoppiin sieltä poistetut hiekka- ja turvekerrokset. 

Vinkki: klikkamalla blogin kuvia, näet ne suurempana! 


Koeoja. Kulttuurikerros erottuu tumman punaisena hiekkana.

Teimme myös kaksi pientä koekuoppaa asuinpiirin rannan puolelle. 


Seulonnan jälkeen koeojasta kaavittu hiekka palautetaan takaisin maan poveen.  

Koeojan ympärille tehdään jätesäkeistä raja, jotta tukimusalue olisi 
erotettavissa myöhemminkin.

Lopuksi hiekka poljetaan tiiviiksi...

...ja päältä kuorittu turvekerros asetellaan takaisin paikoilleeen.
Täytetyn koeojan takana näkyy asumuspainanne.

Kokonaisuudessaan löytöjen eli erilaisissa toiminnoissa syntyneiden jätteiden ja esineiden määrä ei ollut kovin runsas, mutta niitä löytyi tutkimuksen eri vaiheissa suhteellisen laajalta alueelta asumuspainanteen ympäristöstä. Kulttuurikerroksesta löytyneet työstöjätteet, erilaiset kivimateriaalit (kvartsi-, pii- porfyyri- ja liuskeiskokset) ja luunpalaset sekä palaneet kivet vahvistavat Härkämäen olleen pysyvä kivikautinen asuinpaikka lähellä merenrantaa, mutta ei aivan rannassa, 5000 vuotta sitten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti