perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tiedote: Harvinainen kivikautinen löytö Angelniemestä


Varsinais-Suomessa harvinainen kivikautinen asuinpainanne eli kivikautisen asuinrakennuksen jäännöon löytynyt AngelniemestäSen löysiväMeri-Halikon mullankaivajat -hankkeen inventoijat, johon kuuluvat Meri-Halikon koulun oppilaat, Angelniemen kyläyhdistys ja osuuskunta Arkebuusin arkeologit. Asuinpainanteen ympärillä on kivikautinen, laajahko ja varsin hyvin säilynytasuinpaikka, joka puolestaan on ensimmäinen tunnettu kivikautinen muinaisjäännös Angelniemellä. Painanne sijaitsee Kokkilan Härkämäessä
Tuohon aikaan oli tapana, että maahan kaivettiin matala kuoppa, jonka sisään saatettiin rakentaa hirsisalvos ja harja- tai kotamainen rakennelma, joka katettiin esimerkiksi tuohella ja sammalella tai kuntalla. Myös pystypaalujen varaan tehtyjä, pohjakaavaltaan pyöreitä rakennuksia tunnetaan. 
Hiekkakankaalla on aikoinaan asunut ihmisiä, joiden jäljiltä sieltä on löydetty tähän mennessä kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta ja palaneita kiviä. Kvartsi-iskokset ovat yleisin kivikautinen löytö. Kvartsi on kovaa kiveä, josta on tehty esimerkiksi nuolenkärkiä.  Palanutta luuta löydettiin asuinpainanteen sisältä. Ne ovat jäännöksiä kivikauden ihmisen aterioista. Palaneet kivet ovat aikanaan kuuluneet tulisijoihin.
Luun paloista voidaan tehdä radiohiiliajoitus, jolloin asuinpaikan ikä tarkentuu. Rannansiirtymäkronologian perusteella näyttää siltä, että paikka on voitu asuttaa aikaisintaan noin 7000 vuotta sitten, jolloin rantaviiva on sijainnut nelisenkymmentä metriä nykyistä korkeammalla. Tuolloin alue oli saaristoa, jota halkoivat kapeat ja pitkät salmet sekä lahdelmat. Niiden rannoilla etelään aukeavat loivat hiekkarinteet kalaisten apajien tuntumassa olivat kivikauden ihmiselle mieluisia asuinpaikkoja. 
Kokkilan Härkämäki on juuri tällaisessa paikassa ja aluetta päädyttiinkin tutkimaan kartta- ja maaperäanalyysien antamien vinkkien perusteellaAsumuspainanne erottuu maastossa nykyisellään vain matalahkona kuoppana, mutta aikanaan paikalla on ollut puurunkoinen rakennus. Kyseessä on melko yleinen muinaisjäännöstyyppi Suomessa – lukuunottamatta Varsinais- Suomea. 
Asumuspainanne kartoitettiin takymetrilla ja siinä selvisi, että kyseessä on säännöllinen kuoppa, noin 80 cm syvä ja ulkomitoiltaan runsaat kymmenen metriä. Sisäpuolen laajuus on ainakin viitisen metriä ja sitä reunustaa parisen metriä leveä matala maavalli, joka kuitenkin erottuu heikosti. Se voi olla seinän ulkopuolista multapenkkiä. Kartoitus toi esiin myös asunnon oviaukon, joka on ollut lännen puolella ja jonka kohdalla maavalli katkeaa. 
Meri-Halikon
 mullankaivajat -hanke sai keväällä 2018 Suomen Kulttuurirahastolta 30 000 euron apurahan Angelniemen kyläympäristön arkeologiseen inventointiin. 
Lisätietoja
Jouni Taivainen
Arkeologi, osuuskunta Arkebuusi    


Päiväkirja löytöpäivältä:  
Kyläläisten maastopäivä

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Tutkimuskohteiden kartat ja löytöpisteet

Tänään Tuula kävi koululla tekemässä yhteenvetoa oppilaille kartoituksista ja kertoi syksyn jatkosuunnitelmista. Aineistona olivat mm tutkimuskohteiden kartat ja niihen merkityt löytöpisteet. Olipa mukava muistella onnistuneita retkiä ja varsinkin tutkimustuloksia - joista lisää myöhemmin.

Kaikki kohteet
Koulun alapuolinen pelto 

Vanha mylly ja varhaispronssikautinen kiviröykkiö:

 Myllyn etsintää ja peltopoimintaa


sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Angelniemen kartat n 4000 eaa ja n 50eaa

Merenpinnan yläpuolella 10 m (tumma siniharmaa väri) noin 50 eaa
Sisältää Maanmittauslaitoksen Peruskarttarasterin 11/2017 (L3341R) ja Korkeusmalli 2M:n 2/2018 (L3341E) aineistoa.

Mpy 30 m noin 4000 eaa
Sisältää Maanmittauslaitoksen Peruskarttarasterin 11/2017 (L3341R) ja Korkeusmalli 2M:n 2/2018 (L3341E) aineistoa.



Lähde MLL Maanmittauslaitos/Kartat ja paikkatieto. Kartan koostanut Jouko Pukkila

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kyläläisten maastopäivä Angelniemellä


Lauantaina kokoonnuimme jälleen Meri-Halikon koulun pihalle. Tällä kertaa muinaisuudesta kiinnostunut inventointiporukka koostui Angelniemen kyläyhdistyksen jäsenistä ja kyläläisistä sekä kauempaakin tulleista. Mukana oli myös koululaisia, jotka eivät olleet malttaneet jäädä tältäkään päivältä pois.

Koulun pihalla teimme suunnitelman, jonka mukaan kuljemme yhdessä porukassa ja tarkastamme Joukon kartalle paikallistamia mielenkiintoisia alueita. Päivän ohjelmassa oli mm. myllynpaikka sekä varhaiskivikautisia muinaisranta-alueita sekä kaksi kiviröykkiökohdetta, jotka olimme saaneet tietoon aiemmin järjestetyssä kyläyhdistyksen infotilaisuudessa.

Pitkä autoletka lähti pölyävää hiekkatietä, kohti metsien siimeksessä, purojen rannoilla ja peltojen reunoilla väikkyviä, mielikuvissamme jo näkyviä muinaisjäännöksiä.

Puro ja mylly

Saavuimme ensimmäiseen kohteeseen, jossa on 1700-1800 -luvulla ollut puromylly. Parinkymmenen hengen joukko jalkautui puronvarteen ja aloimme innokkaan etsimisen. Paikalta löytyikin purouoman lisäksi kaksi mahdollista myllynpaikkaa, joissa vaikutti siltä, että ihminen oli kaivanut oikaisu-uoman myllyä varten. Mutta mitään varsinaista todistetta myllystä emme pystyneet löytämään. Mukana oli myös metallinpaljastinharrastajia, jotka onnistuivat löytämään muutamia sepän takomia nauloja puron varresta.






Kiviöröykkiö ja rakka

Myllyn paikan tarkastuksen jälkeen ryhmä jakaantui kahtia kun osa porukasta suuntasi Majalan mäkialueelle. Toisella porukalla lähdimme kohti läheisen kallion lakea etsimään kiviröykkiötä. Oppaanamme toimiva kyläläinen oli löytänyt röykkiön noin kaksi vuosikymmentä sitten metsästysretkellään. Kuljimme metsässä jonkun matkaa, kunnes edessämme nousi pystysuora ylittämätön kallioseinä. "Tuon päällä se on", tuumi oppaamme. Kiersimme hieman vasemmalle ja pääsimme hikisinä puhkuen kallion laelle, joka olikin melko laaja. Päätimme hieman hajaantua ja etsiskellä aluetta ristiin rastiin. Meni tovi ja toinenkin eikä mitään tuntunut löytyvän. Alue oli muutamassa vuosikymmenessä muuttunut puuston osalta niin, että maiseman muistelu oli vaikeaa. Lopulta kaukaa kuului kuitenkin hihkuntaa: "se on täällä, se on täällä". Etsintäpartion kaksi nuorimmaista olivat löytäneet ns. pirunpellon, eli jääkauden jälkeensä jättämän kivikon, joka oli lakialueen tuntumassa, luoteisrinteellä. Kivikkoon oli kaivettu ns. rakkakuoppia kaksi kappaletta. Ne olivat sammalen ja jäkälän peittämiä, eli niissä olevia kiviä ei ollut liikuteltu pitkään aikaan. Kyseessä on ihmisen kivikkoon kaivamat kuopat, joissa yhden teorian mukaan on säilytetty esim. lihaa tai muita ruoka-aineita. Vastaavia kuoppia tunnetaan etelästä Lappia myöten. Niitä on vaikea ajoittaa, mutta oletetaan, että metsästäjät ovat tehneet ja käyttäneet niitä kivikaudelta lähtien. Oppaamme mukaan tämä kivikasa ei kuitenkaan ollut se, mitä hän oli tarkoittanut, joten se varsinainen röykkiö jäi vielä löytymättä.






Kalliometsä oli myös luonnon monimuotoisuudeltaan rikas. Runsaat naavakasvustot  ilmentävät vanhan metsän vakaata ja saasteetonta pienilmastoa.

Vanha rajakivi

Majalan mäkialueella piti vanhojen karttojen perusteella olla ainakin rajapiste, mahdollisesti tielinjaus sekä yksi hiekkakuoppa. A. M. Tallgren kirjoitti, että kulkiessaan tällä suunnalla hän oli havainnut erään kuopan seinämässä tulisijan jäännöksiä. Valitettavasti vain tarkka paikka jäi häneltä mainitsematta. Ensivaikutelma oli, että maasto oli niin risukkoista, että kunnollisia havaintoja voisi olla vaikea tehdä. Mutta mäen laella maisema aukesi ja eteläpuolinen osa oli kaunista avointa mäntymetsää, jossa maaperä oli hiekkaa – vieläpä etelärinnettä muinaissalmen rannalla, mikä herätti toiveet kivikautisen asutuksen löytymisestä. Vaikka avoimia maastonkohtia, tuulenkaatoja, tien piennarta ja hiekkakuoppien seinämiä tarkasteltiin, merkit asutuksesta jäivät löytymättä. Sen sijaan pitäjänkartalla näkynyt rajapiste oli siellä, missä sen pitikin. Se on kartan mukaan edelleenkin nykyrajojen leikkauspisteessä ja paikalle oli tehty rajamerkki, johon liittyi kolme lyhyttä, rajojen suuntaa osoittavaa kiviriviä.

Arkeologi Jouko Pukkila tarkistaa rajapyykin sijaintia. Rajapyykki on siinä, missä sen pitääkin.

Hiekkainen muinaisranta

Päivän lopuksi kuljimme kaikki yhdessä varhaiskivikautisen muinaisen merensalmen rantavyöhykettä ja tarkastelimme alueita, joilla oli hiekkamaata. Tällaiset alueet olivat kivikauden ihmisten suosimia asuinpaikkoja: meren ranta, jossa oli mukava kuiva hiekkamaa asustella ja saaliit sekä saalistusalueet käden ulottuvilla.

Ensimmäisestä kohteesta onnistuimme löytämään hiekkaisesta tienpenkasta muutamia palaneita kiviä. Ne voivat viitata siihen, että paikalta voisi löytyä lisääkin kivikauden ihmisen merkkejä, mutta ihan läheltä emme niitä onnistuneet löytämään.

Perillä! Aikamatka kivikauteen...

Viimeisessä paikassa tärppäsi. Kyseinen paikka on ollut kahden merensalmen risteyksessä noin 7000 vuotta sitten. Paikalla on ollut suhteellisen kapea salmen suu, joka olisi ollut helppo sulkea esimerkiksi pyydyksin. Vallan mainio asuinpaikkaehdokas siis. Aloitimme etsimisen silmäilemällä paikalla olevan vanhan ja enimmäkseen sammalreunaisen hiekkakuopan törmiä. Kohta jo löytyi ensimmäisen kvartsi-iskos, sitten löytyi toinen ja läheltä kolmaskin. Lisäksi hiekkakuopan reunoilta löytyi palaneita kiviä. Nämä olivat selvät merkit siitä, että paikalla on ollut kivikaudella asuin- tai leiripaikka. Olimme onnistuneet löytämään Angelniemen ensimmäisen tunnetun kivikautisen asuinpaikan. Uusi lehti esihistoriaan tuli kirjoitettavaksi. Mahtava tunne valtasi mielet.

Arkeologille mukavinta oli ehkä se, että Joukon tekemät muinaisrantamallinnokset olivat osoittautuneet paikkansa pitäviksi ja erinomaisiksi työkaluiksi muinaisimpien asuinpaikkojen etsimisen suhteen.

Hiekkakuopan reunalta löytyy palaneita kiviä sekä  kvartsi-iskoksia.


Pieniä röykkiöitä

Päivä ei kuitenkaan ollut vielä pulkassa. Köröttelimme vielä tarkastamaan yhden paikan, jossa oppaanamme toimi paikalla asuva henkilö. Kävelimme pellon reunaa, jonka toisella puolella oli sattumoisin ensimmäisenä inventointipäivänämme löytyneet myllynjäännökset ja kallio, jonka laelta olimme löytäneet varhaispronssikautisen hautaröykkiön.

Ympyrä alkoi sulkeutua. Saavuimme paikkaan, jossa sankan kuusimetsän reunassa oli kaksi hyvin ladottua, sammalen peittämää kiviröykkiötä. Ne olivat kooltaan alle kaksi metrisiä ja hautaröykkiöiksi ehkä pieniä. Mahdollisesti kyseessä on vanha kaskialue ja kivikasat liittyisivät alueen raivaustyöhön. Röykkiöt ovat melko lähellä pellon reunaa, mutta kuitenkin niin kaukana siitä, että kiviä ei kuitenkaan ole pellolta tuotu. Saimme lisäksi kuulla, että viereisen mäen laella on vanha kalkkikivikaivos. Niin vanha, että sitä ei ole koneilla kaivettu, vaan käsipelillä. Vaan sen etsintä jäi nyt tuleviin päiviin. Mukava tietää, että Angelniemen maisemissa riittää vielä etsittävää.


Kuusimetsän siimeksen röykkiö liittyy todennäköisesti kaskipellon raivaukseen. 

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Myllyn etsintää ja peltopoimintaa


Kosteanpuoleisista sääennustuksista huolimatta aurinko lämmitti tutkimusretkeämme tänäänkin, jolloin tutkijoina seikkailivat Meri-Halikon koulun kolmos- ja nelosluokkalaiset. Kauniissa säässä oli helppo tarkastaa kohteita ja tehdä peltopoimintaa.          
                                                              Arkeologia ei ole aina aivan suoraviivaista: keskiviikkona molempien tarkastettujen alueiden osalta ennakkotiedot johtivat tulokseen, tänään perjantaina tulos oli niukempi. Kävimme katsomassa kahta aluetta, joista toisessa oli vanhan kartan perusteella ollut mylly tai kaksi. Toinen taas oli hiekkainen peltolohko, joka maaperän, ilmansuunnan, rannansiirtymän ja lähistön muinaisjäännösten perusteella arvioitiin soveltuneen esihistoriallisen ihmisen asuinpaikaksi. Ensimmäisessä kohteessa oli pieni vesiuoma, ehkä myllypuroksi soveltuva, mutta ei merkkiäkään itse myllyistä. Ne ovat ehkä tuhoutuneet, kun Järvikyläntie laajennettiin nykyiseksi – ainakin paikalle oli ajettu isoja lohkareita täyttämään puronotkoa.

Puronvarrelta löytyi kuitenkin mielenkiintoista mukaan otettavaa: sammaloituneet korkokenkä ja mopokypärä. Molemmat voimme varmuudella ajoittaa viime vuosituhannelle ja vuosituhannen viimeisen sadan vuoden jakson loppupuolelle aikahaarukkaan 1950-1990. Löytö sai mielikuvituksen liikkeelle. Ennen uudistietä puron kohdalla on ollut aikamoinen notko ja silta. Mitä onkaan mahtanut tapahtua, kun mutkaisen tien sillan alta löytyy pariton korkokenkä ja mopokypärä? Tuhkimotarina 50-luvulta. Toivottavasti vielä silloinkin haltia loihti uudet kengät mopon kyydissä matkanneelle prinsessalle...


Purolta siirryimme satumaisten pyöreistä kivistä rakennettujen talojen ohi kohti tutkittavaa peltolohkoa. Kookkampaa kivirakennusta kutsutaan Tammenpään portinvartijan taloksi. Perimätiedon mukaan kivet ovat peräisin muinaisista röykkiöhaudoista, joita on Tammenpäässä ollut useita ja joita on siellä vielä myös nähtävillä.

Hiekkaista peltolohkoa tarkasteltiin huolellisesti monen silmäparin voimin, mutta mitään etsittyyn esihistorialliseen asuinpaikkaan viittaavaa ei löydetty. Sen sijaan löytyi nuorehkoja saviastian paloja, tiiltä ja masuuneissa syntynyttä lasimaista kuonaa. Kiinnostavimmat olivat pellon hevoskyntöön liittyvät esineet.

Kauniissa säässä oli mukavaa tehdä peltopoimintaa. Aika riensi nopeasti: röykkiöalueelle ei tänään enää ehditty. Outoa, ettei pellolta löytynyt lainkaan helposti havaittavia liitupiipun katkelmia, ihmetteli arkeologi Elina. Oliko Angelniemi savuton 1600-1800-luvulla?
Taas saimme työskennellä innokkaan ja ahkeran tutkija-apujoukon kanssa. 

Koululaiset dokumentoivat myös itse tapahtumia ns "action-videokameralla"
Jarkko Sonckin aamulla kouluttamat metallinetsijät toimivat itsenäisesti
Tarkkasilmäiset löysivät saviastioiden palasia. Tämän tyyppisiä koristeltuja lasitettuja astioita on tehty Suomessa  ainakin 1600-luvulta alkaen.
Myös luonnonihmeet kiinnostivat. Jättimäinen kantokääpä lähti mukaan koulun kokoelmiin.
...ja kaikki peltopoiminnat paikannettiin ja talletettiin omiin pusseihin.





torstai 26. huhtikuuta 2018

Torstai toivoa täynnä

Tänään "haravoimme" eka- ja tokaluokkalaisten kanssa koulun lähipeltoja, jotka ovat olleet viljelyksessä jo vuosisatoja. Kivikaudella paikalla on ollut merenranta sekä pitkälle sisämaahan suuntautunut salmen suu. Etelän puolelle viettävät hiekkarinteet ovat olleet mieluisia asuinpaikkoja ja juuri sellainen on Meri-Halikon koulun takapiha. Muinaisen salmensuun maisemaa kehystävät peltojen takana kohoavat huomattavan jylhät jyrkänteet.




Pelloilta löysimme runsaasti kaikenlaista tavaraa, vanhimmat niistä ehkä viime vuosisadoilta, uusimmat vain muutamien vuosien takaa. Oppilaiden sammumaton etsimisen into oli häkellyttävää. Erityisen mielenkiintoista kaikille tuntui olevan metallinpaljastimen käyttö. Joku löysi naulan, toinen tunnistamattoman rautamöykyn, kolmas viiden sentin kolikon. Tarkkasilmäisimmät löysivät pellosta myös vanhoja pullolasin kappaleita ja punasaviastioiden palasia. Metsästä, kalliojyrkänteen juurelta löytyi päivän suurin esine; vanha auton rengas. Jyrkänteestä lohjenneiden lohkareiden muodostaman "luolan" suulta löytyi myös tuntemattoman eläimen luuranko, joka arveltiin siipiluiden perusteella kuuluneen kookkaalle linnulle. Erilaiset luontoon kuulumattomat roskat korjasimme myös talteen myöhempää nykyihmisen elämäntavan analyysia varten.

Metallinetsintälaitteen käyttö kiinnostaa.
Ensimmäinen peltolöytö
Myös tässä kohteessa kaikki löydöt valokuvattiin, numeroitiin ja pussitettiin sekä löytöpaikka gps-paikannettiin. Saappaat olivat tutkijoilla mudasta raskaat, kun kolmen tunnin intensiivisen etsimisen jälkeen raahauduimme takaisin koululle ja syömään. Harvoin saa työskennellä näin paljon iloa ja intoa puhkuvassa seurassa!
Kaikki löydöt paikannetaan gps-laitteella
Piipparin käyttö on kätevää. Täytyy vain muistaa, että useat arkeologisesti tärkeät löydöt ja koko kivikautinen kerrostuma täytyy löytää silmin: luu- ja puuaines, nahka- sekä kiviesineet. Luu- ja kiviesineet, saviastioiden palaset sekä hiili voivat säilyä pellossa läpi vuosituhansien.




Pieni otanta peltölöydöistä: