lauantai 2. heinäkuuta 2022

Kokkilan Härkämäen asuinpainanne on varmistunut kivikautiseksi.

SSS 2.7 

Kokkilan Härkämäestä neljä vuotta sitten löytynyt asuinpainanne on varmistunut 5050 vuotta vanhaksi eli kivikautiseksi. Radiohiiliajoitus on tehty alueelta löydetyistä luun kappaleista. 

Arkeologi Jouko Pukkilan mukaan on mahdollista, että Kokkilan Härkämäen rannoille levittätynyt asuinalue on ollut laaja tai että siellä on asuttu useammassa eri vaiheessa. Asuinpaikan ikä voi heittää muutaman kymmenen vuotta suuntaan tai toiseen, mutta varmuudella voidaan sanoa sen olleen pysyvä kivikautinen asumus.

Yleensä kivikautiset asuinpaikat ovat jääneet peltojen alle ja tuhoutuneet maanmuokkauksen yhteydessä. Löydöt ovat olleet vain sirpaleita kivikautisesta elämästä. Härkämäen metsä on onneksi suurimmalta osalta säilynyt. 

Kaivauksissa kivikautisen asumuksen pihamaalle tehtiin metrin levyinen ja neljän metrin pituinen koeoja. Vaikka koeojasta tehdyt konkreettiset löydöt jäivät vähäisiksi, ne ovat tyypillistä kivikautista työstöjätettä: kvartsi- ja kivilaji-iskoksia sekä pieni pintasäle hiotusta kiviesineestä. Ihmetystä herätti, ettei palanutta luuta löytynyt asuinpainanteen ulkopuolelta. Jouko Pukkilan mukaan yleensä se on tavaraa, jota on levinnyt ympäri asuinpaikkaa. Koeojasta löytyi vain kynnen kokoinen saviastian pinnan palanen, mutta sekin oli astian sisäpinnalta. Olisi tarvittu koristeellinen ulkopinnan palanen, jotta asuinpaikka olisi voitu ajoittaa tiettyyn kulttuuriseen ajanjaksoon.

Kaivausten ohessa ympäristöä haravoitiin laajemminkin. Samalta harjanteelta, noin sadan metrin päästä löytyi iso kivilaji-iskos. Hajalöytöjen perusteella arveltiin olevan hyvinkin mahdollista, että tämä on ollut laaja asuinalue, tai että täällä on asuttu useammassa eri vaiheessa.

Lue koko juttu SSSanomista: