keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Keväiset kaivuutyöt siirtyvät...

Maaliskuussa kävimme maastossa yhdessä maanomistajien kanssa. He olivat erittäin myötämielisiä ja kiinnostuneita arkeologisesta projektista metsämaillaan. Kävimme myös tapaamassa Armfeltin koulun historian ja kuvaamataidon opettajia sekä rehtoria. He olivat puolestaan innoissaan arkeologisesta yhteistyöstä. Alustavasti sovimme, että mukaan kentälle tulevat lukion historian sekä kuvaamataidoin kurssien oppilaat. Kaivuut oli tarkoitus aloittaa toukokuun alussa, eli ensi viikolla, mutta on ollut jo jonkin aikaa selvää, että keväiset kenttätyöt siirtyvät tulevaisuuteen korona-viruksen takia. 

Se milloin hanke jatkuu tästä eteenpäin, eli päästään aloittamaan kaivuut, ovat vielä arvailujen varassa: siirtyvätkö kenttätyöt syksyyn vai kenties vasta vuoden päähän. Kaikki riippuu nyt viruksesta, jolla on hämmentävän kaunis nimi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti