torstai 26. huhtikuuta 2018

Torstai toivoa täynnä

Tänään "haravoimme" eka- ja tokaluokkalaisten kanssa koulun lähipeltoja, jotka ovat olleet viljelyksessä jo vuosisatoja. Kivikaudella paikalla on ollut merenranta sekä pitkälle sisämaahan suuntautunut salmen suu. Etelän puolelle viettävät hiekkarinteet ovat olleet mieluisia asuinpaikkoja ja juuri sellainen on Meri-Halikon koulun takapiha. Muinaisen salmensuun maisemaa kehystävät peltojen takana kohoavat huomattavan jylhät jyrkänteet.




Pelloilta löysimme runsaasti kaikenlaista tavaraa, vanhimmat niistä ehkä viime vuosisadoilta, uusimmat vain muutamien vuosien takaa. Oppilaiden sammumaton etsimisen into oli häkellyttävää. Erityisen mielenkiintoista kaikille tuntui olevan metallinpaljastimen käyttö. Joku löysi naulan, toinen tunnistamattoman rautamöykyn, kolmas viiden sentin kolikon. Tarkkasilmäisimmät löysivät pellosta myös vanhoja pullolasin kappaleita ja punasaviastioiden palasia. Metsästä, kalliojyrkänteen juurelta löytyi päivän suurin esine; vanha auton rengas. Jyrkänteestä lohjenneiden lohkareiden muodostaman "luolan" suulta löytyi myös tuntemattoman eläimen luuranko, joka arveltiin siipiluiden perusteella kuuluneen kookkaalle linnulle. Erilaiset luontoon kuulumattomat roskat korjasimme myös talteen myöhempää nykyihmisen elämäntavan analyysia varten.

Metallinetsintälaitteen käyttö kiinnostaa.
Ensimmäinen peltolöytö
Myös tässä kohteessa kaikki löydöt valokuvattiin, numeroitiin ja pussitettiin sekä löytöpaikka gps-paikannettiin. Saappaat olivat tutkijoilla mudasta raskaat, kun kolmen tunnin intensiivisen etsimisen jälkeen raahauduimme takaisin koululle ja syömään. Harvoin saa työskennellä näin paljon iloa ja intoa puhkuvassa seurassa!
Kaikki löydöt paikannetaan gps-laitteella
Piipparin käyttö on kätevää. Täytyy vain muistaa, että useat arkeologisesti tärkeät löydöt ja koko kivikautinen kerrostuma täytyy löytää silmin: luu- ja puuaines, nahka- sekä kiviesineet. Luu- ja kiviesineet, saviastioiden palaset sekä hiili voivat säilyä pellossa läpi vuosituhansien.




Pieni otanta peltölöydöistä:





 








keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Vanha mylly ja varhaispronssikautinen hautaröykkiö

Tänään aloitimme varsinaiset kenttätyöt ja valittujen kyläkohteiden kartoituksen. Ensimmäiseen työpäivään osallistuivat Meri-Halikon viidennen ja kuudennen luokan oppilaat opettajansa Marko Jokisen kanssa. Lisäksi saimme tiimimme vahvistukseksi "metallinpalajastinmiehen" Jarkko Sonckin Salosta.


Päivän saalis oli hieno. Löysimme kaksi ennestään tuntematonta muinaisjäännöstä ja näiden lisäksi yhden kulttuuriperintökohteen. Lähes koskemattoman aarnimetsän syvästä purouomasta löytyi vanha myllynpaikka. Osasimme jäljittää sen vanhojen karttojen avulla. Mylly on merkitty jo 1700 -luvulla tehtyyn karttaan ja näkyy vielä 1800-luvun pitäjänkartassakin.

Kuljimme muinaista pronssikautista lahdenrantaa eli pellon ja metsän välissä luikertelevaa jokivartta ylös vastavirtaan. Arkeologi Jouni kehotti kuuntelemaan joen ääntä: siellä missä joki solisee voimakkaimmin on sijainnut todennäköisesti myös mylly. Hyvä neuvo kävi toteen: löysimme pienen kosken ja rannalta sammalen alla lymyilevät myllykiven. Myllynkivestä muutamaan metrin päästä löytyi metallinpaljastimella sepän takoma naulakin. Puron rannassa oli myös kivillä pengerretty tasainen paikka, jossa varsinainen myllyrakennus on todennäköisesti sijainnut. Myllylle johti myös kaksi varsin vanhalta vaikuttavaa pengerrettyä kärrytien pohjaa. Niitä pitkin lienee muutamia vuosisatoja kuljetettu hevosrattailla jyviä purouoman pohjalle jauhettavaksi ja paluukuormassa jauhoja emäntien iloksi.


Myllynkiven reiästä reunaan 47 cm
Jarkko Sonck ohjasi metallinpaljastimen käyttöä.



Ennen retkeä arkeologi Jouko antoi vinkin: jos ja kun mylly löytyy, niin tarkkailkaa ryhmän laiskimpia tyyppejä: mihin he ensimmäisenä istahtavat, niin todennäköisesti se on se paikka, jossa on istuttu ja odotettu omaa myllyvuoroa. Paikalta saattaisi löytyä sinne pudonneita tavaroita. Kävikin sitten niin, että niitä laiskoja tyyppejä ei ryhmässä ollut, joten sitä paikkaa ei myöskään löytynyt.

Kuvia myllyojasta, arkeologi Jouko Pukkila:

 Jouko Pukkila
 Jouko Pukkila
 Jouko Pukkila
Taustalla erottuu myllytasanne. Kuva arkeologi Jouko Pukkila
Kyläläisten mukaan matalan veden aikaan Karviaisojan pohjasta erottuu liisterysien jäänteitä.

Kiipeäminen pronssikauteen


 Arkeologi A.M. Tallgrenilla on ollut tiedossa Lammasmäellä sijaitseva röykkiö, mutta arkistotietojen perusteella sitä ei olla koskaan arkeologien toimesta käyty tarkastamassa. Jatkoimme aikamatkaa myllyltä kalliolle, mikä ei ollutkaan ihan pikkujuttu, vaan vaativaa kiipeämistä kauriinpolkuja seuraten ja katajista sekä männynjuurista tukea hakien jyrkkää kallionrinnettä ylös, ohi muinaisten vedenkorkeuksien ja vuosituhansien...
Ensimmäinen esinelöytö: sepän takoma naula


Kallion laelta löytyi kuin löytyikin, vanhan käkkärämännyn takaa, matala tasakokoisista irtokivistä koostuva muodostelma, kiviröykkiö. Luonnonvoimat eivät tällaista muodostumaa pysty kasaamaan, joten sen täytyy olla ihmistekoinen rakennelma. Todennäköisesti kyseessä on pronssikautinen hautaröykkiö. Se on luultavimmin jopa varhaispronssikautinen hauta noin kolmen vuosituhannen takaa. Tähän viittaa myös röykkiön sijainti korkean kallion lakialueella kohdassa, josta on vaikuttavat näkymät alas pelloille ja merelle. Myöhemmin röykkiöt on sijoiteltu alemmas ja ilmeisesti lähemmäksi asuinpaikkoja.

Röykkiön vieressä jyrkänteen alatasanteella oli kasa kiviä niin, että niitä nojasi jopa kallioseinämää vasten. Kivet ovat mitä todennäköisimmin röykkiöstä alas heiteltyjä. Yleensä aarteenetsijät ovat tyytyneet penkomaan pienen kolon röykkiön kivipeitteeseen ja kasanneet kivet kuopan vierelle. Tässä lienee ollut kyse jostain muusta.  Ehkäpä nämäkin kivet oli tarkoitus kuljettaa Tammenpään kivisiltaan, joka arkistotietojen perusteella oli koitunut monen matalammalla sijainneen röykkiön kohtaloksi. Sopivan kuljetusväylän puuttuessa työ jäi puolitiehen.

Hautaröykkiön halkaisijan mittaus. Mittanauhan päässä luokanopettaja ja rehtori Marko Jokinen

Hautaröykkiö.
Röykkiöltä alas heitettyjä kiviä. Kuva Jouko Pukkila

Arkeologi Elina paikantaa röykkiölle koordinaatit
Paluumatkalla Lammasmäen loivaa puolta alas huomasimme alarinteellä hautamaisen painanteen, joka lienee vanha varastokuopan jäännös. Sellaisissa on menneinä vuosisatoina säilytetty ainakin nauriita ja perunaa. 


Luonnon monimuotoisuuden lumoa ja ajan kerrostuneisuutta

Meitä tutkijoita oli matkassa kaikenkaikkiaan noin 30 henkeä - ja kaikille riitti tekemistä. Karviaistenoja (jota tekisi mieli kutsua joeksi), tarjosi omanlaista seikkailukoulutusta, sillä myllyn tasaanteelle pääsi vain ylittämällä virtaavan vuon joko kiviä pitkin harppomalla tai kaatunutta mäntyvanhusta pitkin. Epäilimme, että kosken virtauksen keskelle oli aikanaan siirretty kiviä niin, että on saatu puro jakautumaan kahtia ja ehkä näin jopa kahdelle myllylle voimaa.

Eri aikakausien kerrostuneisuus, kuusivaltaisen aarnimetsän tunnelma ja sen keskellä keväisen vuolaasti virtaava joki tarjosivat meille kaikille tunnelmallisen oppimisympäristön ja uuden elementin kotikylämme paitsi historiaan myös sen luonnon monimuotoisuuteen. Myllykiven löytyminen ja sen läheisyydestä ylös kaivettu isohko taottu naula, Karviaisojan ylitys ja yhteineen taival Lammasmäen jyrkänteen yli jäkälä- ja sammalmattojen peittämälle muinaiselle pyhälle paikalle oli myös jännittävä matka ja seikkailu.



Tuulenpesä männyssä - maamerkki  hautaröykkiölle





torstai 19. huhtikuuta 2018

Kylätapaaminen ja uusia vinkkejä


Joukko kiinnostuneita kyläläisiä kokoontui seuronjoentalolle kuuntelemaan Meri-Halikon mullankaivajien suunnitelmista, joista kertoi arkeologi ja hankkeen koordinaattori Jouni Taivainen. Arkeologi Jouko Pukkila puolestaan havainnoi menetelmää, jonka avulla hän on rajannut tulevat tutkimuskohteet kylältä. Yhdistelemällä arkeologista tietoa varhaisista asuinpaikoista maaperäkarttoihin ja kulloisenkin aikauden rantaviivaan sekä 1700-luvulla tehtyihin kyläkarttoihin löytyi Angelniemeltä kahdeksan potentiaalista tutkimuskohdetta, jotka on tarkoitus käydä tarkistamassa hankkeen puitteissa.





Tilaisuudessa saatiin myös uusia hyviä vinkkejä maastopäivälle: selvisi mahdollisesti ainakin yhden aiemmin (arkeologeille) tuntemattoman röykkiön sijainti, jossa on jäljellä kivirakenteita.

Vielä voi kertoa lisää mahdollisista esihistoriallisen ajan asutuksen tai ihmistoiminnan jäljistä, jotta voimme kirjoittaa Angelniemen esihistoriaan lisälehtiä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1931 (ks Hjalmar Appelgren 1885) !

Vinkit: jounitaivainen@gmail.com ja jpukkila@gmail.com

Jouni ja Jouko tarkastelevat valokuvia mahdollisesta röykkiöstä

Jouni kävi tapaamisen päätteeksi ottamassa annetun vinkin perusteella kuvat Kokkilan rannasta löytyneestä hylyn osasta ja lähetti siitä tiedot Museovirastoon. Kevät on parhaimmillaan ja uskomme, että saamme ensi viikolla mainiot maastopäivät koululaisten ja kyläläisten kanssa. Mitä kaikkea mahdammekaan löytää... on nimittäin sellainen kutina, että jotain löytyy varmasti!

Yksityiskohta hylky-löydöstä


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kutsu yhteisöarkeologiseen kyläiltaan!

Tervetuloa angelniemeläiset, niin entiset kuin nykyisetkin sekä kaikki Angelniemen kylähistoriasta kiinnostuneet kuulemaan kylän tunnetuista muinaisjäännöksistä sekä katselemaan alueen karttoja eri aikakausilta. Toivomme myös yleisön osallistuvan pian alkavan maastotutkimuksen suunnitteluun kertomalla omista havainnoistaan ja kuullusta muistitiedosta. Kuten Jouko Pukkila kirjoittaa: Angelniemen seutu on ollut melko pitkään arkeologisesti hieman paitsiossa. Parhaat tiedot Angelniemen esihistoriasta on vuodelta 1931.  Juuri tästä syystä muinaishistoriaa harrastavan yleisön ja paikallisten asukkaiden tiedot ovat erittäin tärkeitä ja tervetullut apu tutkimussuunitelman luomisessa.

Angelniemen muinaishistoriaa ja yhteisöarkeologisia tutkimusmenetelmiä valottavat arkeologit Jouko Pukkila ja Jouni Taivainen. Kerromme myös Meri-Halikon Mullankaivajat -hankkeesta, jossa ovat mukana Meri-Halikon koulu ja Arkebuusi osuuskunta (Meri-Halikon Mullankaivajat) sekä Angelniemen kyläyhdistys. Kahvitarjoilu 17:30 alkaen. Varsinainen tilaisuus alkaa 18.00

Aika ja paikka : to 19.4. klo 18.00 Angelniemen Seurojentalo, Kokkilantie 771 Angelniemi.


Angelniemen seurojentalo. Kuvalähde Angelniemi.fi seurojentalon esittely