torstai 19. huhtikuuta 2018

Kylätapaaminen ja uusia vinkkejä


Joukko kiinnostuneita kyläläisiä kokoontui seuronjoentalolle kuuntelemaan Meri-Halikon mullankaivajien suunnitelmista, joista kertoi arkeologi ja hankkeen koordinaattori Jouni Taivainen. Arkeologi Jouko Pukkila puolestaan havainnoi menetelmää, jonka avulla hän on rajannut tulevat tutkimuskohteet kylältä. Yhdistelemällä arkeologista tietoa varhaisista asuinpaikoista maaperäkarttoihin ja kulloisenkin aikauden rantaviivaan sekä 1700-luvulla tehtyihin kyläkarttoihin löytyi Angelniemeltä kahdeksan potentiaalista tutkimuskohdetta, jotka on tarkoitus käydä tarkistamassa hankkeen puitteissa.





Tilaisuudessa saatiin myös uusia hyviä vinkkejä maastopäivälle: selvisi mahdollisesti ainakin yhden aiemmin (arkeologeille) tuntemattoman röykkiön sijainti, jossa on jäljellä kivirakenteita.

Vielä voi kertoa lisää mahdollisista esihistoriallisen ajan asutuksen tai ihmistoiminnan jäljistä, jotta voimme kirjoittaa Angelniemen esihistoriaan lisälehtiä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1931 (ks Hjalmar Appelgren 1885) !

Vinkit: jounitaivainen@gmail.com ja jpukkila@gmail.com

Jouni ja Jouko tarkastelevat valokuvia mahdollisesta röykkiöstä

Jouni kävi tapaamisen päätteeksi ottamassa annetun vinkin perusteella kuvat Kokkilan rannasta löytyneestä hylyn osasta ja lähetti siitä tiedot Museovirastoon. Kevät on parhaimmillaan ja uskomme, että saamme ensi viikolla mainiot maastopäivät koululaisten ja kyläläisten kanssa. Mitä kaikkea mahdammekaan löytää... on nimittäin sellainen kutina, että jotain löytyy varmasti!

Yksityiskohta hylky-löydöstä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti