keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kivikautisen asuinpaikan jatkotutkimukselle SKR:n apuraha

Suomen Kulttuurirahaston Mullankaivajat-hankkeen suurin apuraha, 30 000 euroa, myönnettiin Arkebuusi Osuuskunnalle yhteisöarkeologisen Angelniemen mullankaivajat -hankkeen toteuttamiseen Härkämäen kivikautisella asuinpaikalla. 


Meri-Halikon mullankaivajat löysivät viime vuonna kyläläisten maastopäivänä alueen ensimmäisen tunnetun kivikautisen asuinpaikan melko läheltä Meri-Halikon koulua. Kivikautinen asuinpaikka sai nimekseen Härkämäki ympäröivän alueen mukaan. Asuinpaikalta löytyi myös Varsinais-Suomessa perin harvinainen kivikautinen asumuspainanne.

Kohde on harvinainen ja varsin hyvin säilynyt kivikautinen asuinpaikka. Luusta tehty radiohiiliajoitus kertoo asuinpaikan olleen käytössä 5000 vuotta sitten. Muinaisrantojen siirtymiskronologian perusteella asuinpaikka arveltiin ensin jopa 7000 vuotta vanhaksi.

Alueelle tehtiin kaksi koekuoppaa, joista saatiin löytöinä kvartsi-iskos ja palanutta luuta. Lisäksi alueen maapaljastumissa havaittiin kvartsi-iskoksia melko laajalla alueella. Asumuspainanteesta tehtiin takymetrimittauksiin perustuva tarkkuusmallinnus.

Apurahan mahdollistamat jatkotutkimukset tulevat antamaan uutta mielenkiintoista tietoa Varsinais-Suomen varhaisesta kivikautisesta asutuksesta.




Meri-Halikon mullankaivajien jatkohankkeena syntynyt Angelniemen mullankaivajat tarjoaa koululaisille tilaisuuden osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. SKR:n Mullankaivajat-hankkeen tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta oman lähialueen menneisyyteen ja historiaan yleensä. Elokuussa haettavana olleet apurahat myönnettiin yhdeksälle hakijalle. Apurahojen yhteissumma oli 175 500 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti